Vaikka ollaankin jo päästy hyvään alkuun tämän vuoden puolella, niin vielä vähän tarinaa menneen vuoden jutuista. Kaikkiaan viime vuoden aikana sain valmiiksi 38 pistelyä, joista 9 lähti vaihtoihin, 19 meni lahjoiksi ja 10 jäi itselle.
Sari lähti joululomalle ennen kuin minun paketteni ehti hänelle, mutta nyt hän jo lahjansa avannut. Hänelle pistelin myös tyttösen, joka on samasta mallista kuin Kirsille pistelemäni.
Ristipistohassutukseni on lähtenyt käyntiin osaltani vähäisin pistoin, mutta alkanut kuitenkin. Kuvia en ole saanut vielä aikaiseksi ja listanikin on vielä vähän vailinainen, mutta perästä tullaan :). Sivupalkista näkyy, millä töillä olen aloittanut.
During the last year I stitched and finished in all 38 pieces, 9 for exchanges, 19 gifts and 10 to myself. The little pillow you can see above was my Christmas gift for Sari.

2 kommenttia:
Odotan malttamattomana hassutuskuvia ;). (Minä päätin hassutella tuolla pikku pariisittarellakin, minkä sinäkin teit jo viime vuonna.)
Tää oli niin ihana pikkutyynynen. Kiitos :)
Lähetä kommentti